Kurpitsojen suku jaetaan kesäkurpitsoihin ja talvikurpitsoihin. Niin sanottujen talvikurpitsojen kuori on paksu, joka kuoritaan pois ja vihanneksista hyödynnetään sisustan mehukas ja aromikas malto. Samoin talvikurpitsoissa olevat siemenet voidaan hyödyntää esimerkiksi paahtamalla, jolloin niistä saa maistuvia koristeita salaatteihin ja leivonnaisiin. Eri lajikkeiden muoto- ja värivalikoima on varsin monipuolinen. Talvikurpitsat säilyvät erinomaisesti jopa kuukausia. Kurpitsojen suurin sesonki ajoittuu elo-lokakuun ajalle, mutta kotimaisia kurpitsoja voi löytyä kaupoista vielä joulukuussa.
Luonnonvarakeskuksen Puutarhatilastojen perusteella kurpitsaa viljellään eteläisestä Suomesta aina keskiseen Suomeen saakka. Suurin osa viljelyksistä sijaitsee Varsinais-Suomessa (22 ha) ja Kaakkois-Suomessa (10 ha). Kurpitsan viljelyala on nykyään noin 40 hehtaaria ja viljeleviä yrityksiä on 46 kappaletta. Vuosittainen satotaso on myös kasvanut selvästi viimeisen viiden vuoden aikana. Vuosittainen kurpitsojen satomäärä on noin 800–900 tonnia.
Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry valitsivat kurpitsojen suvun vuoden vihannekseksi 2021. Suomalaiset eivät ole perinteisesti olleet kovin ahkeria kurpitsojen syöjiä, mutta niiden suosio on selvästi lisääntynyt. Samoin Halloween on kasvattanut kotimaisten talvikurpitsojen suosiota ja tarjontaa.
Katsaus Kasvistieto Oy:n hintatietoihin
Kasvistieto Oy:n hintaseurannan perusteella vuosittainen keskihinta on kohonnut viimeisten vuosien aikana muutamalla kymmenellä sentillä. Satokauden aikana hintojen vaihtelut ovat lisääntyneet verrattuna vuosikymmenen alkupuolelle.

Liittymällä Kasvistieto Oy:n jäseneksi saat aina ajankohtaista markkinatietoa eri kasviksista. Jäsenenä pääset tarkastelemaan jo vuoden 2020 hintatietoja, sekä myös historiatietoja yli kymmenen vuoden takaa. Hintatietoja on saatavilla kattavasti kuukausitasolla, joillekin tuotteille jopa viikkotasolla. Lue lisää Kasvistiedosta ja täytä jäsenhakemus täältä.