Uusimman tiedon mukaan suomalaiset syövät kotimaisia tomaatteja keskimäärin noin 7,2 kiloa vuodessa henkilöä kohden, kertoo Kauppapuutarhaliitto uusimmassa tiedotteessaan. Kotimaisella kurkulla luku on vieläkin korkeampi, sillä suomalaiset popsivat keskimäärin 9,5 kiloa kurkkua vuodessa henkilöä kohden.
Tomaatit ovat alkujaan kotoisin Etelä-Amerikasta, ja ne ovat munakoison ja perunan sukulaiskasveja. Lue lisää Kotimaisten Kasvisten verkkosivuilta.
Vuonna 2020 kaikista Suomessa syödyistä kurkuista peräti 96 prosenttia oli Suomessa kasvatettuja. Kauppapuutarhaliiton mukaan korkeat kulutusluvut ovat monen tekijän summa. Erityismaininnan saa kuitenkin kotimaisten tuotteiden tuoreus, laatu, puhtaus ja ympärivuotinen saatavuus.
Tiesitkö, että kurkku on peräisin Pohjois-Intiasta Himalajan juurelta, jossa kasvavista villikurkuista on jalostettu nykyään viljeltävät maukkaat kurkkulajit? Kasvitieteellisesti kurkun katsotaan kuuluvan melonien ja kurpitsojen sukuun. Lue lisää Kotimaisten Kasvisten verkkosivuilta.